KIRSI NIEMINEN

Tradenomi - Graafinen suunnittelija - Viestintä - Digimarkkinointi

Olen Kirsi Nieminen,  tradenomi, graafinen suunnittelija, viestinnän ja digimarkkinoinnin osaaja Hattulasta. Valmistuin joulukuussa 2014 HAMKista tietojenkäsittelyn Tradenomiksi. Uudelleenkoulutuksen aikana ymmärsin löytäneeni oman alani erilaisten järjestelmien ja sovellusten sekä graafisen suunnittelun parista. 

Opinnäytetyöni tein aiheesta Drupal-pohjainen sosiaalinen intranet. Tutkimusprojekti kasvatti suuresti kokemustani ja vahvisti entisestään kiinnostustani sisällönhallintajärjestelmiä kohtaan.

10/2021-3/2022 Osallistuin Talentgaten Verkkokauppa- ja digimarkkinoinnin osaaja rekrykoulutukseen.  Koulutus täydensi osaamistani digimarkkinoinnin osalta. Varsinkin markkinoinnin automaatiot, Hubspot, kiinnostivat minua kovasti.

Minulla on ennestään monen vuoden kokemus asiakaspalvelusta, työnjohdosta ja toimistotöistä sekä kirjanpidosta.

 

 Sisällönhallintajärjestelmistä olen viime vuosina työskennellyt WordPressin ja Woocommercen parissa. Drupalin kanssa työskentelin, opinäytetyöni lisäksi, harjoittelussa ja vapaaehtoistyössä Uuden toivon seurakunnilla sekä erinäisissä projekteissa Venture Mills -osuuskunnan kautta. Toimin yrittäjänä neljä vuotta, jonka kautta kokemusta kertyi yrittämisen lisäksi graafiselta ja digimedian alalta runsaasti. 

Nettisivujen ja digiarkkinoinnin lisäksi graafinen suunnittelu on lähellä sydäntäni. Työkokemusta graafikkona olen saanut monista projekteista ja vapaaehtoistöistä. 

Hallitsen  Adoben Photoshopin, InDesignin ja  Illustratoria. Videoeditointia olen jonkun verran tehnyt Adobe Premierellä. Myös Microsoftin tekstinkäsittelyohjelmien Wordin, Excelin ja Powerpointin käyttö onnistuu minulta. Myös Office365 on tuttu ympäristö.  Harjoitusyritys Amientian kautta ovat tulleet tutuksi toiminnanohjausjärjestelmä Microsoft Dynamics AX sekä verkkokauppasovelluksena Magento. 

 

Aikaisempina koulutuksinani ovat tekstiili artesaani 1995 ja pukuompelija 1997.

Tällä hetkellä etsin uusia haasteita alalta niin pitempiaikaista työtä kuin pienempiä projekteja. Nautin haasteista ja tartun mielelläni kaikenlaisiin tietojenkäsittelyn töihin. Jos sinulla on työ vailla tekijää niin tässä on sinulle työntekijä.  On tarpeenasi sitten mainosten taittaja, tuotetietojen tallentaminen järjestelmään, nettisivujen tekijä, kirjanpidon työt tai jotain muuta tietojenkäsittelyyn tai digimarkkinointiin liittyvää niin olen valmiina tehtävään. Minulta sujuu niin tiimityö kuin itsenäinen työskentelykin.  Aikaisemmissa asiakaspalvelu- ja myyntitöissä olen kehittänyt ihmistuntemustani. Elämä on tuonut kokemusta monelta osa-alueelta ja ehkä juuri siksi, minusta saa luotettavan, ahkeran ja pitkäjänteisen työntekijän. 

 

TYÖKOKEMUS

2023 -

Toimistotyöntekijä

Helmikuun alusta olen tehnyt osa-aikaisesti töitä Kustannusyhtiö Visiolle. Työtehtävinä viestinnäntehtävät, kirjanpito sekä muut toimiston arkirutiinit.

2021 - 2022

Marketing and design specialist

Lokakuusta 2021 maaliskuuhun 2022 toimin rekrykoulutuksessa Liikuttajat oy:llä. Vastualueenani oli wordpress pohjaisten nettisivujen rakentaminen ja ylläpito, palvelun käyttöönoton dokumentointi, brändin visuaalinen luominen, UX-suunnittelu, sähköisen markkinoinnin käynnistäminen.

2018 - 2021

Toimistopäällikkö

Syyskuussa 2018 solmin osa-aikaisen työsuhteen  Citykirkon kanssa. Tehtäviini kuuluu viestinnäntehtävät, kirjanpito sekä muut toimiston arkirutiinit. Lisäksi taitan Näky -lehti nimistä lehteä ja hoidan asiakasreskontran.

2018 -2019

Toimitusjohtaja

Syyskuussa 2018 minut nimettiin Missiokustannus Oy:n toimitusjohtajaksi, samalla solmin osa-aikaisen työsuhteen heidän kanssa. 

2017 - 2019

Mediavastaava

Keväästä 2017 Nouse Suomi -tapahtumasta asti toimin Missiomaailman mediavastaavana. Vastuualueisiini kuuluivat Missiomaailman ulkoinen ilme, some, nettisivut, lehden taitto ja mediatiimin johtaminen.

2015 - 2018

Yrittäjä

Tammikuussa 2015 perustin toiminimen, mainostoimiston. Työ tehtäviini kuuluu tietojenkäsittelytyöt, graafinen suunnittelu, digimedian ja printtimedian suunnittelu, nettisivut, sosiaalinen media jne. Yritystoiminta päättyi 31.12.2018.

2015 - 2017

Tupperware konsulentti

Syyskuussa 2015 aloitin Tupperware konsulentin työt.

2006 - 2011

Kehystäjä

Työskentelin kehystäjänä vuosina 2006 – 2011. Hoidin kehystämön työtehtävät itsenäisesti. Kouluttauduin Gunnar tietokoneohjattujen passepartout leikkurien käyttöön.
Koulutus tapahtui Suomessa kouluttajan opastuksella
ja lyhyellä muutaman päivän kurssilla Sveitsissä.

Kehystämön lisäksi tehtäviini kuului myös mainosten taitto. Ohjelmina käytin powerpointia, Wordia ja Photoshoppia.
Hoidin myös reskontraa. 

Lisäksi työnkuvaani kuului myös muita varastotöitä
esim. tilausten kerääminen ja pakkaus sekä
tavaroiden purku ja hyllytys.

1998 - 2006

Vuoropäällikkö

Hampurilaistyöntekijä 24.8.98 -30.4.2000

Aluksi toimin hampurilaistyöntekijänä Kaarinan Hesburgerilla. Tehtäviini kuului hampurilaisten paisto ja myynti sekä grillin siivous.

Vuoropäällikkö 1.5.2000 – 5.3.2004

Siirryin Piikkiön Hesburgeriin ja siellä ylenin vuoropäälliköksi. Tehtäviini kuului vuoron johtaminen, tilitys, kuorman vastaanotto ja varastointi, inventoinnit ja myynti.


Vuoropäällikkö 6.3.2004 – 27.2.2006

Toimin päällikön oikeana kätenä Tuulosen Hesburgerissa. Tehtäviini kuului vuoron johtaminen, tilitys, kuorman vastaanotto ja varastointi, inventoinnit ja myynti.

KOULUTUS

10/2021 - 3/2022

Verkkokaupan ja digimarkkinoinnin osaaja RekryKoulutus / TalentGate

2014

Tradenomi

Hämeen Ammattikorkeakoulu

Opinnäytetyö: Drupal-pohjainen sosiaalinen intranet TUTUSTU

1997

Pukuompelija

Turun Ammatti-instituutti

1995

Artesaani

Lounais-Suomen käsi-ja taideteollisuusoppilaitos

1992

Ylioppilas

Parolan lukio

TAIDOT

Photoshop 98%
WordPress 91%
Illustrator 76%
InDesign 98%
Premiere 67%
Html & CSS 98%
Microsoft Word 100%
Microsoft Power Point 98%
Microsoft Excel 76%

YHTEYSTIEDOT